Sirkus Finlandia pysähtyi taas paikkakunnalle ja onhan se niin, että jos a) on perinteisen sirkuksen ystävä ja b) haluaa Suomessa tällä saralla saada rahoilleen vastinetta, niin osoite on juurikin tämä telttakunta.

Rahastus on toisaalta aikamoinenkin kynnyskysymys. Tiedä häntä Finlandian kulttuuritukiaisista, mutta jonkinmoinen liikeyritys se on, ja tämä yritys ottaa reilun katesiivun yksinäisestä pillimehustakin. Muusta oleellisesta puhumattakaan. Kuten pääsylipuista.

Toisaalta taas. Sirkuksen tullessa vuosittaisessa rotaatiossaan Turkuun, etsi isä aina viime vuosiinsa asti käsiinsä sen johtajan Carl-Gustaf Jernströmin (nyttemmin tirehtööri Sr.) ja puhui itselleen vapaalipun. Ehkä näitä vapareita kuusihenkinen perheeni nyt sitten kompensoi?

Ohjelma on ollut viime vuosina takuuvarma: huippuosaajia eri puolelta maapalloa ja monipuolisuutta, ja jos kyse yleisön puolella kerran on omasta vapaasta tahdosta: olemme saaneet rahoillemme vastinetta kylliksi.

Olemme keränneet vuosittain käydessämme myös sirkuksen käsiohjelmat, joita nyt onkin pitkä rivi kirjahyllymme arvopaikalla. Tämän vuoden kataloogiin oli laitettu perinteisten esittelyjen ja korupuheiden oheen sivun alalaitaan kuvanauhoja vuosien varrelta. Kuudella sivulla teemana olivat norsut, ja tämä saikin esikoisen kysymään, että onko Sirkus Finlandiassa ollut joskus norsujakin.

1986 sirkusnorsujen käyttö Suomessa kiellettiin. Yhdistyksellä oli keskeinen rooli säädöksen aikaan saamisessa. Yhdistyksen edustajat järkyttyivät norsujen pidosta vierailtuaan Turussa Sirkus Finlandiassa ja palautteen ansioista jo seuraavana syksynä ministeriö kielsi sirkusnorsujen pidon ja esiintymisen Suomessa. (http://www.animalia.fi/juhlavuosi/merkkivuodet)

Jernströmin perheen vetämässä Sirkus Finlandiassa on siinäkin ollut selvästi erilaisia kausia. Ensimmäinen kymmenen vuotta meni kohtuullisen hyvin. Suomalaiset oppivat pikku hiljaa jälleen käymään sirkuksessa. Norsukielto 1986 käänsi kuitenkin käyrät laskuun. Kävijämäärät putosivat kymmeniä prosentteja vuodessa. Jernströmit yrittivät kuitenkin pitää ohjelman tason korkealla. Pohja saavutettiin vuonna 1996. (http://www.sirkusfinlandia.fi/yritys/historia)

Elämässä ei ole oikeastaan kyse ollenkaan osatotuuksista vaan vilpittömistä totuuksista. Tarkastelukulma pitäisi infotulvassa vain tietää, ja se ei ole koskaan yksiselitteinen asia.

Tämän vuoden ohjelman arvopaikalle, loppupuolelle, oli sijoitettu neljän kamelin hölkkä. Ignat Ignatov oli valmistellut kamelit hölkyttelemään maneesia ympäri ja kamerat kohoilivat yleisön huokaillessa. Esityksen huipennukseksi kyseiset elikot asettuivat vaivalla makuulle ja yhtä vaivalloisen näköisesti ne ponnistautuivat takaisin jaloilleen kyttyrät huojuen. Onko tämä sitten eräämaan laivojen ominta elämää?

"And when I die, I go to heaven
I know, I will be satisfied
'cause Jesus will give me a gold record
just because I've tried"

(Kari Peitsamo: Jesus Gave Me a Gold Record')

Ihmisillä on taipumus laittaa kaikki ympäröivä ikiomaan muottiinsa, siihen muottiin jonka hän itse on valmistanut. On tapana nähdä kaikki ironisten rillien läpi ja nähdä kätkettyjä merkityksiä myös siellä, missä niitä välttämättä ei ole.

Kaikki karnevalisoidaan. Hedonistinen elämämme vaatii viihdykettä ja instanthekumaa jatkuvalla syötöllä. Jos joku kulkee omaa tietään ja yrittää tarjota -paradoksista kyllä- yksilön valtavirran vastaista ajattelumallia, niin sekin latistetaan saman oman kaanonin jatkumoksi. Tulkinnan tekee vastaanottaja piittaamatta lähettäjän tarkoitusperistä. Haetaan sitä itselle helpointa tulkintaa.

Kari Peitsamo on kulkenut Nokialta pitkän tien "Kauppaopiston naiset" -renkutuksesta, polittisen tietoisuuden, haudankaivamisen ja Suomen kenties tuotteliamman levyttäjän maamerkeistä kohti teologista mietiskelyä.

Kun ihmiset keikalla kuulevat hänen biisinsä "Jesus Gave Me a Gold Record" yltiökömpelöllä suomiaksentilla laulettuna, he näkevät tarinassa haluamansa huumorinsärmän. Laulussa Peitsamo toteaa olevansa pitkänlinjan muusikkoluuseri, joka ei ole päässyt rukoilemaansa hittiputkeen, mutta kyllä Jeesus sitten antaa hänelle sen puuttuvan kultalevyn taivaassa. Peitsamo kettuilee. Hauskaa pilkkaa!

Vaan ei ole.

Kari Peitsamo on saanut sydämeensä elävän Jeesuksen, jonka hän toteaa arkisesti Hesarin haastattelussa. "Jeesus oli ihan kokonainen, elävää lihaa. Mutta Jeesuksen erottaa meistä muista se, että hän oli Jumala. Ei pelkästään Jumalan poika, vaan Jumala...Kristus ei ole myytti, mutta ihminen on myytti itselleen. Ihminen ei elä, kuten pitäisi elää Jumalassa."

Virkistävää näinä aikoina, kun kirkosta eroamiseen syyksi riittää se, että somessa kuulee jonkun sanoneen jossakin jotakin.

"Awards and money, they won't set you free
Jesus, He gave the gold record to me."

Nykynuorten elämä on tuskaisen raskasta. Monellakin tapaa mutta ennen kaikkea ulkonäöllisistä syistä johtuen.

"Kauneus on katoavaista, mutta rumuus sen kuin lisääntyy."

Vanha viidakon sananlasku

Nykynuoret ovat selvästi rumempia ja epämuodostuneempia kuin edeltävien sukupolvien kollegansa.

Ehkä syynä on lisääntynyt dokumentaation mahdollisuus. Ja lisääntynyt kommentoimisen mahdollisuus.

Tai mikä lienee? Nykynuoret joutuvat joka tapauksessa tarkkailemaan painoaan, rasvaindeksiään, muotojaan, finnejään, nenänmalliaan, otsanryppyjään, intiimiosiaan, karvoitustaan ja niin edelleen aivan erilaisella volyymilla kuin vielä kymmenenkin vuotta sitten. Puhumattakaan kivikaudesta eli ajasta kolmekymmentä vuotta taaksepäin. Kyllä silloinkin mutta ei tällaisella voimalla.

Nykyiset nuoret ovat kerta kaikkiaan ulkonäöllisesti epäonnistuneet. Ei sille mitään mahda ja fakta on hyvä sanoa ääneen. Hyvä nostaa virtahepo löhöhuoneen pöydälle.

Turhaan he anovasti ottavat hyväresoluutioisia kuvia kännyköillään ja laittavat ne nettiin. Siellä ne elävät ikuisesti omaa ankeaa elämäänsä ja jäävät tulevillekin sukupolville todistuksiksi kiertoradalleen. Pikkuhepeneet, isot murheet. Itseriittoinen egoismi ruokkii systeemiä. Internet helvetinlieskoineen on yksi murheellisen tarinan deus ex machine, joka ei ratkaise yhtään mitään.

Ei rumuus katsomalla poistu. Ei vaikka kuinka tarkkaan ja kuinka pitkään katsoo. Vaikka katsoo peilikuvan puhki, jää originaali.

Erilaisia vekottimia, maskeja, voiteita ja proteeseja on jouduttu kehittämään leegio, jotta näiden hirveiden rumilusten itsetuntoa saadaan hilattua väkisin edes säälliselle tasolle. Jos sillekään sitten.

Itseään pitää työstää verstaalla pari tuntia, ennen kuin pystyy pistäytymään ihmisten ilmoille ostarin nurkalle.

Rintaimplanteista ei toki aloiteta, vaikka ne joululahjalistalla tietenkin ovat. Ensin otetaan hätäavuksi push-upit ja takalistotäytteiset muotoilevat pikkuhousut. Ei näille ennen ollut tarvetta. Ennen oltiin luomusti hyvänmuotoisia. Täydellisiä an sich. (Pojat eivät juuri tarvitse push-upia puseronsa rintamukseen ellei sitten hihoihin. Mutta vaatteilla pystyy korjaamaan paljonkin ruipelon teinin kroppaa. Tai ainakin peittämään.)

Pisteytetään toiset netissä ja on-line, jotta saadaan pohjataulukko omalle kropalle. Kommentoidaan toisia, kerjätään itselle kommentteja. Mutta vain hyviä, pliis. Ei tämä ole vakavaa, tämä on vain herutusta.

Hyviä ei tule, koska raati on armoton. Ja ei kai kukaan valehtele päin näköä? Ei kai kukaan hae hyväksyntää ja omaa etua haukkumalla? Mollaamalla? Dissaamalla?

Vai onko tähän tultu?

Onko ihminen nyt kaiken kehityksensä ja viisautensa huipulla? Täydellinen? Perfetto?

Fibonaccin lukujonosta muodostuu kultainen leikkaus. Siinä sarjassa jokainen luku on aina kahden edellisen summa, ja edetessään tämä lukusarja lähestyy kultaista leikkausta. Sellaiset muodot, joissa esiintyy kultainen leikkaus, koetaan yleisesti esteettisesti miellyttäviksi. Myös me rakennumme kultaisesta leikkauksesta. Dna-molekyylin yksi kaksoiskierre on tismalleen 34 ångströmiä pitkä ja 21 leveä.

Kultainen leikkaus on luonnon täydellinen kaava.

Vain tämän ajan nuoriso poikkeaa tästä kaavasta.

Ja seuraava.

Ja seuraava.

Ja seuraava.

"Sä olet lintu, joka ei oppinut lentämään. Et siipiäsi koskaan oo päässyt käyttämään."

Mariska: Kukkurukuu

Eilispäivän nuoret ovat tämänpäivän aikuisia. Aikuiset antavat mallit moneen.

Sinkuilla ja lapsettomilla pariskunnilla ovat asiat hyvin. He voivat keskittyä kokonaisvaltaisesti oman elämänsä pyörittämiseen. Ei tarvitse väkisin keksiä mitään puuhasteltavaa iltaisin lasten kanssa tai tehdä loma-aikoina pakollisia puuhamaareissuja. Ei tarvitse leipaista likilaskuisia pullia pilttien pyöriteltäväksi, ei syötellä sorsia lähilammella jälkikasvun kanssa, ei osallistua kersojen elämään pakkokatsomalla heidän kanssaan infantiileja lastenohjelmia eikä teeskennellä olevansa kiinnostunut heidän onnettomista pikku askarteluistaan.

Voi vain miettiä, miten kuluttaa oman aikansa järkevimmällä, hyödyllisimmällä, kiinnostavimmalla tahi nautittavaimmalla tavalla. Sehän on taivas ja juurikin elämän tarkoitus.

Tarkoitus ei ole jatkaa ihmissukua -jokuhan sen kuitenkin tekee- vaan nauttia elämästä. Ottaa siitä kaikki mahdollinen irti, koska muuten kaikella elämällä ei olisi mitään arvoa. Olisi järjetöntä luoda utopia, jota kukaan ei hyödynnä.

Olisi mahtavaa olla sinkku! Jäisi vielä se väkinäinen kiinnostuksenteeskentely puolisoa kohtaan pois. "Miten Sinun päiväsi on mennyt?" Ketä kiinnostaa oikeasti? Käsi sydämellä: siis ketä kiinnostaa? Onhan jokaisella todellisuudessa omissakin murheissa ja mietteissä tekemistä. Lukisiko? Dokaisiko?  Menisikö matsiin? Salille? Griinille? Katsoisiko leffaa? Onko FB-päivityksiä? Viserränkö?

Kyllä se on aika keinotekoinen ja päälleliimattu rakenne se, että yhteiskunta perustuisi perheyhteisöihin. Vaivalloisiin, vaikeasti hallittaviin ja lopulta kuitenkin hajoaviin.

Onneksi on alettu jo perustaa lapsiperhevapaita ravintoloita ja muita tiloja, joissa voi olla rauhassa vailla kaikkea päällekäypää häiriköintiä.

Ehkä perheyhteiskunnan alasajo olisi hoidettavissa verotuksen keinoin? Täytyy poliittisella taholla olla jokin rakenteellinen keino ohjata kehitystä järkevään suuntaan. Painokkaalla parisuhdeverolla asioita voisi styyrätä oikeaan suuntaan.

Kyse on mitä suurimmassa määrin itsemääräämisoikeudesta ja sitä kautta - ihmisarvosta!

On se siunattu asia tuo internetti. Sitä ei olisi tiedemiehen aivo keksinyt eivätkä hallitukset päästäneet omista käsistään, vaan se on syntynyt aivan tavallisten ihmisten aivan tavallisiin tarpeisiin.

Jos poliitikot ja muut valtaapitävät olisivat sen keksineet, olisivat he kuitenkin omineet sen itselleen ja muovanneet itsensä näköiseksi. Nyt eivät voineet.

Jos internetti olisi syntynyt virastoissa niissä noudatettavana virastoaikana, ei jutusta olisi koskaan tullut yhtään mitään. Nyt ei onneksi syntynyt siellä.

Jos tietokone olisi pihtisynnytetty tutkijain kammioissa ja professorien luentosaleissa, olisi tulos heti sensuroitu ja laitettu establoidun valvonnan alle. Nyt ei pysytty laittamaan.

Ilman internettiä kaikki keskustelu näivettyisi käsiin ja todellinen tieto pysyisi visusti piilossa.

Ei meitä kiinnosta soteuudistukset ja kuntaliitokset ja valtion budjetit. Ei meitä kiinnosta karkaistu tutkimustieto laitosten uumenista.

Aivan erilaiset aiheet ovat ihmisille oleellisia.

Esimerkiksi:

Sujuiko juhannuksesi onnistuneesti?

Tuliko hallituksen suosion romahdus yllätyksenä?

Oletko riidellyt naapurisi kanssa?

Onko ruoan alkuperällä merkitystä?

Sopivatko kaksimielisyydet alaikäisen laulajan suuhun?

Pidätkö nimestäsi?

Mikä on mielestäsi maailman paras levy?

Mitä mieltä olet Himas-kohun ratkaisusta?

Onko Naantali Campingin kielto mielestäsi perusteltu?

Pitäisikö kaikkiin lentokoneisiin saada XL-luokka?

Oliko Loton siirtyminen kaupalliselle kanavalle hyvä asia?

Pitääkö parveketupakointi kieltää?

Miksi laskut jäävät maksamatta?

Saako alle 16-vuotias värjätä hiuksensa?

Onko Suomessa liikaa sääntöjä?

Tuntuvatko Salattujen elämien juonenkäänteet jo mauttomilta?

Juuri tällaiset ovat oikeille ihmisille tärkeitä juttuja. Näistä tarvitaan tietoa, nämä kiinnostavat ja siksi ihmiset puhuvat näistä. Nämä ovat kirvoittaneet viime päivinä satoja kommentteja ja keskustelunavauksia. Netti on tehnyt tämän demokraattiseksi ja kaikille avoimesti mahdolliseksi. Tietoa saa ilman valtiovallan salailua, suodattamista ja ohjailua. Sitä saa ilman että joku muu taho ylhäältä säätelisi sitä, mikä oli validia tietoa.

Mutta.

Internetti on kuitenkin vain köyhän miehen harjoituskappale Yleiradion Kansanradion rinnalla. Siinäpä vasta suoraselkäinen ja ryhdikäs ohjelma. Hallitus voisi aivan hyvin lakata kirjoittamasta hallitusohjelmiaan ja ryhtyä kuuntelemaan Kansanradiota. Ja ryhtyä sitten toimimaan.

"Kuntaliitoksen seurauksena hammaslääkäriin on 40 kilometrin matka erittäin huonossa kunnossa olevaa tietä myöten. Tekarit suussa hajoavat lopullisesti viimeistään tuolla matkalla lekurille."

"Meinasi mennä jauhot suuhun viime sunnuntain puhelinpäivystyksessä, kun Reijo soitti huolestuneena naisten orgasmin puutteesta."

"Viime sunnuntaina kuultiin syväluotaavaa analyysia kaljupäisyydestä. Keskustelu jatkuu sunnuntaina: Mahtaako kaljupäisyyden syy löytyä liiasta pipon pitämisestä."

"Ahvenanmaa huutokaupattava sekä kansanedustajien määrä vähennettävä puoleen, muutto pikku-parlamentin puolelle ja Guggenheim eduskuntataloon."

"Kaikki tuotteet, jotka on kielletty alle 18-vuotiaille, täytyy laittaa SAMAAN PAIKKAAN myyntiin! Esim. Alkossa voisi myydä paljon muutakin kuin viinejä ja väkeviä. Sinne myyntiin myös oluet, siiderit, tupakat, pornolehdet, aikuisviihde... Sinne myös peliautomaatit, sillä niitäkään ei saa pelata alle 18-vuotias."

"Ihmettelen tuota ku ihmiset puhuu, että sähköt on poikki... Minulla on siitä heleppoa, ku ei oo sähköjä ollenkaan, heh-heh. Että joillakin voi olla hyvinkin asiat."

"Metsuri metästä ehdottaa Paula Koivuniemeä presidentiksi, ei kuulemma koskaan petä se nainen."

”Meinaako herrat laimennuttaa keskikaljoo? Sillon on alettava kiljua tekemään. Pulsaattoripesukoneessa tulee hyvät kiljut, ku pyöräyttää kymmenen minuuttia, niin neljän päivän päästä se on juotavaa. Sitä voi myös jalostaa pontikaksi sitten. Se on kellosepän hommoo.”

"Miten valelääkärien läheiset eivät puutu heidän toimintaansa vai eikö heillä ole ketään läheisiä."

"Kuka haluaa uuniinsa paistumaan itkevää joulupossua?"

Ilman muuta kannattaa kuunnella. Sunnuntaisin klo 12.06, uusinta keskiviikkoisin klo 23.03.

Vihdoinkin ihmisille on annettu virallisesti lupa itkeä, eikä hetkeäkään liian aikaisin.

Lopullisen luvan julkiseen kyynelkanavien avaamisen antoivat laulajatähdet Vain elämää -sarjan ensimmäisellä tuotantokaudella. Mikäpä olisikaan liikuttavampaa kuin kuulla jonkun toisen laulajan laulavan minun lauluani? No, omakohtaista tuntumaa minulla ei toki ole juuri tällaiseen kokemukseen, mutta empatian avulla pystyn kyllä samaistumaan tuollaiseen kaiken muun järjen ohittavaan herkkään hetkeen.

Olikin hyvä, että ilmiötä selittämään kaivettiin oitis itkututkijoiden empiriaan pohjautuvia päätelmiä.

On tultu asiaa tarkkaan tutkimalla muun muassa siihen tulokseen, että itku on yleensä merkki siitä, että ihminen haluaa muuttaa vallitsevaa tilannetta. Kuten esimerkiksi pieni lapsi kaipaa ruokaa tai maammon syliä -> Se ryhtyy itkemään. Vähän aikuisemmat itkevät samoin perustein vaikkapa surressaan kadotettua rakkauttaan tahi kuollutta omaista tahi sivusuun mennyttä lottopottia.

Sen sijaan kun toivo on jo menetetty, eivät kyyneleet enää virtaa. Syvästi masentuneet eivät itke.

Professori Myron A. Hofer Columbian yliopistosta New Yorkista esittää valistuneena arvauksenaan, että eroitku sai alkunsa osana nisäkäsvauvojen lämmönsäätelyjärjestelmää. Hän päättelee, että itku kehittyi evoluutiossa suojelemaan lämpöisestä pesästä pudonneita poikasia kylmältä siihen asti, kunnes emo ehti hakea ne takaisin. Itku kehittyi siis suojaamaan meitä poloisia kylmältä maailmalta ja vasta tämän sivutuotteena uikutuksesta tuli myös yleispätevä yhteydenpitoväline.

Ainoa itkunlähde, jota tiede ei pysty selittämään, on koliikkivauva.

Hollantilaisen psykologi Ad Vingerhoetsin organisoi kansainvälisen itkututkimuksen, johon osallistui myös sata suomalaista. Tutkimuksen tulosten mukaan suomalaiset itkevät muita verrokkikansoja useammin niin sanottua empatiaitkua: joko toisten kärsimysten tahi positiivisten tapahtumien puristamina. Empatiaitkusta kolmasosa syntyy median välityksellä (!).

Tutkimuksessa selvitettiin myös itkemistiheyttä kaiken kaikkiaan 29 maassa. Eniten itkevät Turkin naiset ja Italian miehet (yllätys yllätys), vähiten Nigerian naiset ja Bulgarian miehet (no jopas). Ainahan meitä kiinnostaa oma sijoituksemme: suomalaisnaiset asettuvat listalla kahdeksannelle sijalle, miehet seitsemännelle. Tarkkaan ottaen suomalaisnaiset itkevät iltakahdeksalta, miehet puoli yhdeksän uutisten jälkeen.

Kestojakin tutkimuksessa mitattiin. suurin osa vastanneista miehistä sanoi itkeväsä alle viisi minuuttia, kun naiset pistivät tässä hieman kovemman tuloksen todetessaan itkun kestävän kerrallaan viidestä viiteentoista minuuttiin. Tasan eivät käy onnen antimet.

Itkun hyödyllisyydestä on saatu selkeää näyttöä. Tunneperäiset kyyneleet vähentävät stressiperäisen prolaktiini-hormonin sekä mineraalien kuten kaliumin ja mangaanin tuotantoa elimistössä. Prolaktiini on hormoni, jota syntyy normaalisti imettävien äitien uutterassa elimistössä. Miehillä prolaktiinin liikatuotanto voi aiheuttaa muun muassa erektiohäiriöitä ja haluttomuutta. Mikä sitten loogisesti vähentää imettävien äitien määrää yhdeksän kuukauden kuluttua. Noidankehä on valmis.

Tästä kaikesta professorismies, itkuasiantuntija ja kaiken muun hyvän päälle vielä yhdysvaltalainenkin William Frey päättelee tämän kertovan vain siitä, että itkeminen on ihmiselle hyväksi. Jos näin ei olisi, tämä tapamme olisi poistunut luonnollisen valinnan kautta evoluutiossa jo kauan kauan sitten.

Olimme tehdä välillä Suomessa kohtalokkaan virheen, kun itkeminen ulkoistettiin lähes kokonaan maksetuille itkijänaisille. Nämä marttakuikat sitten hoitivat tunneperäisen empaattisuuden niin häissä kuin hautajaisissakin itkuvirsiä kaahoen muiden katsellessa kuivin silmin vierestä.

Nyt siis Vain elämää -tähtien ansiosta tämä ihmisiä rapauttava ja degeneroiva tapa on vihdoin jäämässä pois, ja meille on annettu uudelleen lupa -ellei jopa velvollisuus- itkeä henkilökohtaisesti. Itkeä mieluiten julkisesti.

Paha vain. Ei kukko käskien laula eikä edes lyhytaikainen itku komentaen silmästä tirahda. Uusavuttomuus on maan tapa.

Onneksi tähänkin on tarjolla apua.

1. Sipuli.
2. Itkuterapia.

Tuota jälkimmäistä järjestäviä hoitolaitoksia putkahtelee nyttemmin kuin sieniä suolaisella sateella. Jos mainittuihin instituutteihin on nyt menossa, kannattaa katalogista samantien varata aika myös vaikkapa shamaanirummutukseen ryhmissä tahi rummutuspiiriin tahi täyden- ja pimeänkuun rummutuksiin, joita mainitut terapeutit myös mainostavat hyvinvointimme nimessä.

Yksi tie, kaksi asiaa.

Maailmassa on vielä paljon ihmismielelle käsittämätöntä ja voimavaroina hyödyntämätöntä. Onneksi kuitenkin on ennakkoluulottomia ja herkkiä mieliä, jotka eivät karsasta päälle päin hulluimmiltakin näyttäviä ideoita, vaan käyvät ennakkoluulottomasti niiden ytimeen ja ohikin.

Esimerkiksi homeopatia olisi jäänyt tyystin löytymättä ja hyödyntämättä, jos olisi vain odotettu virallistettujen tutkijoiden ja tieteellisesti pätevien tutkimustulosten valmistumista. Erään hienon, Wikipedia-nimisen ensyklopedian, mukaan:

"Homeopatia on harjoittajiensa mukaan vitalistinen hoitomuoto, jossa homeopaattisten lääkkeiden ajatellaan aktivoivan kehon omaa paranemisprosessia ja vahvistavan immuunijärjestelmää."

Juuri näin, selbverständlich!

Homeopatia perustuu saksalaisen lääkäri Samuel Hahnemannin parisataa vuotta vanhaan oppiin, jonka suuri oivallus on siinä, että potilaalle juotetaan vettä, johon on lisätty taudin oireita aiheuttavaa ainetta; "Similia similibus curantur", samanlainen parantaa samanlaisen. Vettä vain laimennetaan mikro-osaan alkuperäisestä ja sitä ravistetaan jokaisen laimennuksen jälkeen. Vähän James Bondin tyyliin siis.

Yksinkertaistaen: vedellä on muisti.

"Nobel-palkittu professori Luc Montagnier järkyttää homeopatian vastustajia kertomalla, että vedellä on muisti, joka säilyy monien laimennosten jälkeenkin."

todetaan arvovaltaisessa Magneetti Media -lehdessä, joka on suomentanut ansiokkaasti muitakin vaihtoehtolääketieteen alueen nettiartikkeleita, joita muualla ei suomennettaisi. Mahdollisesti on käytetty Google-kääntäjääkin, mene ja tiedä?

Vedellä on muisti. Uskomaton juttu, mutta lienee totta, koska se on painettu oikein paperille.

Ajatus on niin huima, että tekee mieli miettiä sitä vielä pidemmälle. Entäpä jos oppisimme jonakin päivänä tulkitsemaan veden muistia vielä yksityiskohtaisemmin? Oppisimme niin sanoakseni veden kielen. Voisimme haastatella vettä ja saisimme paremmin tietoa, millaista on olla vesi, ja mitä kaikkea se on kiertonsa aikana nähnyt. Saisimme varmasti myös iltapäivälehtien lööppeihinkin uutta vipinää.

VIISI VUOTTA HIUTALEENA ALPEILLA!

MÄRKÄ RÄTTI ISKETTIIN PÄIN NÄKÖÄNI!

MINUT HEITETTIIN VIEMÄRIIN!

HOONI EIVÄT TULE OONI KANSSA TOIMEEN!

No, nyt on tietysti niin, että hapannaamaiset rillipirudosentit, partaniekat tutkijat sun muut lökäpöksyt ovat perustaneet varta vasten oikein puulaakin tätä kaikkea iloa pilaamaan. He ovat antaneet sille nimen Skepsis ry. Mikä naurettava ja mitään merkitsemätön nimi! Kirjoitan sen tähän uudelleen ihmeteltäväksi ja oikein isolla: SKEPSIS. Ikäänkuin Skepsis tepsis... Nimi lienee varastettu Aku Ankasta, jossa se oli jo vuosia sitten muodossa HÖPSIS.

Yhtä kaikki; nämä Skepsiksen sedät ja housupukuiset tädit eivät ymmärrä yhtään uutta luovan ajattelun päälle, vaan liu'uttavat vain tylppää etusormeaan tietokoneajotulosteissa ja tyrmäävät asian esimerkiksi seuraavanlaisilla argumenteilla:

"Homeopaattisilla valmisteilla on kovin valikoiva muisti. Ne muistavat laimennuksen jälkeen ainoastaan vaikuttavat ainesosat, mutta eivät esimerkiksi saasteita tai muita roskia, jotka ovat olleet vedessä aiemmin."

Kenelläpä ei olisi valikoiva ja usein hiukan huonokin muisti!

Skeptit ovat jopa syyttäneet ristiriitaisesti (!) vettä liiallisesta puhtaudesta:

"Kemiallinen analyysi on kerta toisensa jälkeen osoittanut, että homeopaattinen valmiste on laimentamisen jälkeen 100 % vettä vailla vaikuttavia ainesosia."

Jaa-a, näin sitä puhutaan itse itsensä pussiin.

Tähän on tultu. Yllättävän moni vanhempi ei joko välitä tai ei edes tiedä, mitä hänen lapsensa puuhailee illat pitkät omassa huoneessaan. Lapsi saattaa lukittautua ovibarrikadin taakse täysin omiin oloihinsa, ja vanhemmat ovat vain mielissään, että saavat itselleen omaa aikaa, eikä se lapsikaan ainakaan ole ulkona pahanteossa.

Tämä tyytyväisyyden tunne on kuitenkin pelkkää silmänlumetta, ja se sumentaa aivan aiheellisen huolen siitä, mitä lapsi itse asiassa huoneessaan touhuaa.

Kannattaisi huolestua.

Varsin moni herkässä iässä oleva lapsi tai nuori jurnuttaa siellä nenä kiinni kirjassa. Unirytmi katoaa monelta, lakisääteiset yhdeksän-kymmenen tunnin yöunet jäävät ilta illan jälkeen väliin, kun lapsi vain uppoutuu kirjoihinsa. Silmät rasittuvat. Koulu alkaa mennä huonommin. Lapsi eristäytyy omiin oloihinsa ja kadottaa kirjojen myötä vähitellen kaikki oikeat reaalielämän sosiaaliset suhteensa, eikä hän käytä enää lainkaan omia aivojaan, luovuuttaan ja mielikuvitustaan antautuessaan passivoivan kirjallisuuden vietäväksi kuin mätä kukko.

Vanhemmat eivät yleensä kontrolloi millään tavalla lastensa lukemista, minkälaista palturia tahi miten vääristyneitä maailmankuvia nämä kirjat nuorille tajoavat johdattaessa heitä seksin, väkivallan, alistamisen, kieroutuneiden ihmissuhteiden, kaahailun, noituuden, sotimisen, örkkien, peikkojen ja huumeiden varjomaailmaan.

Lapsille luontainen liikkuminen ja leikkiminen unohtuvat, ja lapsi muuttuu vähitellen kalpeaksi raunioksi, hailakaksi varjoksi entisestä itsestään. Ryhti valahtaa ja tulee kaikenlaista tiuskimista, jos kirjaa kuitenkin yrittää ottaa väkisin pois.

Lukemisen on myös todettu useissa tutkimuksissa aiheuttavan pitkään jatkuessaan riippuvutta. Viattoman näköiset kuvakirjat ovat portti yhä järkälemäisimpien kirjojen pariin; kirjojen joista ei ole enää helppo irrottautua omin voimin, jos mahdollista muutoinkaan.

Meille on vaivihkaa kasvamassa huolestuttava codexnatiivien joukko.