keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Vihdoinkin ihmisille on annettu virallisesti lupa itkeä, eikä hetkeäkään liian aikaisin.

Lopullisen luvan julkiseen kyynelkanavien avaamisen antoivat laulajatähdet Vain elämää -sarjan ensimmäisellä tuotantokaudella. Mikäpä olisikaan liikuttavampaa kuin kuulla jonkun toisen laulajan laulavan minun lauluani? No, omakohtaista tuntumaa minulla ei toki ole juuri tällaiseen kokemukseen, mutta empatian avulla pystyn kyllä samaistumaan tuollaiseen kaiken muun järjen ohittavaan herkkään hetkeen.

Olikin hyvä, että ilmiötä selittämään kaivettiin oitis itkututkijoiden empiriaan pohjautuvia päätelmiä.

On tultu asiaa tarkkaan tutkimalla muun muassa siihen tulokseen, että itku on yleensä merkki siitä, että ihminen haluaa muuttaa vallitsevaa tilannetta. Kuten esimerkiksi pieni lapsi kaipaa ruokaa tai maammon syliä -> Se ryhtyy itkemään. Vähän aikuisemmat itkevät samoin perustein vaikkapa surressaan kadotettua rakkauttaan tahi kuollutta omaista tahi sivusuun mennyttä lottopottia.

Sen sijaan kun toivo on jo menetetty, eivät kyyneleet enää virtaa. Syvästi masentuneet eivät itke.


Professori Myron A. Hofer Columbian yliopistosta New Yorkista esittää valistuneena arvauksenaan, että eroitku sai alkunsa osana nisäkäsvauvojen lämmönsäätelyjärjestelmää. Hän päättelee, että itku kehittyi evoluutiossa suojelemaan lämpöisestä pesästä pudonneita poikasia kylmältä siihen asti, kunnes emo ehti hakea ne takaisin. Itku kehittyi siis suojaamaan meitä poloisia kylmältä maailmalta ja vasta tämän sivutuotteena uikutuksesta tuli myös yleispätevä yhteydenpitoväline.

Ainoa itkunlähde, jota tiede ei pysty selittämään, on koliikkivauva.

Hollantilaisen psykologi Ad Vingerhoetsin organisoi kansainvälisen itkututkimuksen, johon osallistui myös sata suomalaista. Tutkimuksen tulosten mukaan suomalaiset itkevät muita verrokkikansoja useammin niin sanottua empatiaitkua: joko toisten kärsimysten tahi positiivisten tapahtumien puristamina. Empatiaitkusta kolmasosa syntyy median välityksellä (!).

Tutkimuksessa selvitettiin myös itkemistiheyttä kaiken kaikkiaan 29 maassa. Eniten itkevät Turkin naiset ja Italian miehet (yllätys yllätys), vähiten Nigerian naiset ja Bulgarian miehet (no jopas). Ainahan meitä kiinnostaa oma sijoituksemme: suomalaisnaiset asettuvat listalla kahdeksannelle sijalle, miehet seitsemännelle. Tarkkaan ottaen suomalaisnaiset itkevät iltakahdeksalta, miehet puoli yhdeksän uutisten jälkeen.

Kestojakin tutkimuksessa mitattiin. suurin osa vastanneista miehistä sanoi itkeväsä alle viisi minuuttia, kun naiset pistivät tässä hieman kovemman tuloksen todetessaan itkun kestävän kerrallaan viidestä viiteentoista minuuttiin. Tasan eivät käy onnen antimet.

Itkun hyödyllisyydestä on saatu selkeää näyttöä. Tunneperäiset kyyneleet vähentävät stressiperäisen prolaktiini-hormonin sekä mineraalien kuten kaliumin ja mangaanin tuotantoa elimistössä. Prolaktiini on hormoni, jota syntyy normaalisti imettävien äitien uutterassa elimistössä. Miehillä prolaktiinin liikatuotanto voi aiheuttaa muun muassa erektiohäiriöitä ja haluttomuutta. Mikä sitten loogisesti vähentää imettävien äitien määrää yhdeksän kuukauden kuluttua. Noidankehä on valmis.

Tästä kaikesta professorismies, itkuasiantuntija ja kaiken muun hyvän päälle vielä yhdysvaltalainenkin William Frey päättelee tämän kertovan vain siitä, että itkeminen on ihmiselle hyväksi. Jos näin ei olisi, tämä tapamme olisi poistunut luonnollisen valinnan kautta evoluutiossa jo kauan kauan sitten.

Olimme tehdä välillä Suomessa kohtalokkaan virheen, kun itkeminen ulkoistettiin lähes kokonaan maksetuille itkijänaisille. Nämä marttakuikat sitten hoitivat tunneperäisen empaattisuuden niin häissä kuin hautajaisissakin itkuvirsiä kaahoen muiden katsellessa kuivin silmin vierestä.

Nyt siis Vain elämää -tähtien ansiosta tämä ihmisiä rapauttava ja degeneroiva tapa on vihdoin jäämässä pois, ja meille on annettu uudelleen lupa -ellei jopa velvollisuus- itkeä henkilökohtaisesti. Itkeä mieluiten julkisesti.

Paha vain. Ei kukko käskien laula eikä edes lyhytaikainen itku komentaen silmästä tirahda. Uusavuttomuus on maan tapa.

Onneksi tähänkin on tarjolla apua.

1. Sipuli.
2. Itkuterapia.

Tuota jälkimmäistä järjestäviä hoitolaitoksia putkahtelee nyttemmin kuin sieniä suolaisella sateella. Jos mainittuihin instituutteihin on nyt menossa, kannattaa katalogista samantien varata aika myös vaikkapa shamaanirummutukseen ryhmissä tahi rummutuspiiriin tahi täyden- ja pimeänkuun rummutuksiin, joita mainitut terapeutit myös mainostavat hyvinvointimme nimessä.

Yksi tie, kaksi asiaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti